Miksi kannattaisi liittyä nyt?

Liittyminen kannattaa nyt, sillä nyt hinnat ovat edullisimmillaan. Varsinkin rakentamisvaiheen jälkeen yksittäisten valokuituliittymien rakentaminen on huomattavasti kalliimpaa, sillä rakentaminen vaatii useamman henkilön työpanosta.
Liittyminen kannattaa myös sen vuoksi, että Suomessa ollaan siirtymässä kohti tietoyhteiskuntaa, jossa valokuituliittymä on perusinfraa, kuten tie-, vesijohto- ja viemäriverkostokin ovat. Tämän vuoksi kiinteistöjen arvo nousee valokuituliittymän myötä. Tällä hetkellä luodaan siis tulevaisuuden sukupolville sitä perustaa, jota aikanaan luotiin nykypolville sähköverkkoja rakentamalla.

Kuinka paljon liittyjiä tarvitaan, että valokuitu rakennetaan?

Jotta valokuituverkko rakentuisi kattavaksi, tarvitaan noin 80 % vakituisista asunnoista mukaan. Tämänkin vuoksi kannattaa liittyä juuri nyt, sillä samalla mahdollistaa liittymän muillekin kyläläisille, aivan kuten aikanaan sähköverkkoa rakennettaessa. Asiaa tarkastellaan rakentamissuunnittain, minkä vuoksi Sievin eri kylien rakentaminen voi lähteä käyntiin eri aikaan kylien aktiivisuudesta riippuen.

Milloin rakentaminen aloitetaan?

Näillä näkymillä valokuituverkon rakentaminen Sieviin aloitetaan roudan sulettua 2017.

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi kannattaisi liittyä nyt?”

  1. Etusivulla: ”Sivuston sisältöä päivitetään jatkuvasti, joten seuraa sivustoa aktiivisesti! Sivustolla on myös kuituverkkohankkeen blogi, josta voit seurata hankkeen etenemistä.”

    Hankkeen etenemisestä ei ole vieläkään sivustolla mitään tietoa…

    Olen kuullut että sieviläiset eivät ole kovin innostuneita hankkeesta, mikä on erikoista sillä nythän valokuituliittymä olisi mahdollista saada lähes ilmaiseksi.

    Esimerkiksi Kaustisen seutukunnassa vastaava liittymä maksaa ALKAEN n. 1900€ + 100M/20M liittymä 45€/kk (siis lähetysnopeus viidesosa jokiverkon nopeudesta).
    Lisäksi esim. IP-TV maksaa lisää ja sisääntulevia yhteyksiä rajoitetaan, josta voi tulla ongelmia oman palvelimen käytössä.

    Lähde: http://www.kasenet.fi/?sivu=yhteydet&va=palvelut ja http://www.kasenet.fi/vertailutaulukko.php

    Millä alueilla sievissä tarvittava 80% asunnoista on mukana?

    1. Liittymämyynti on lähtenyt vauhdikkaasti etenemään Kukonkylän, Asemakylän, Vanhakirkon, Markkulan, Jyringin sekä kirkonkylän myydyillä alueilla.

      Terveisin Jokiverkko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *